Maakuntailta
20.5.2010
|
Risto Kuoksa
Ari Paloniemi
Suvi Hämäläinen
Erkki Kuoksa
|
Lapin Lentopallo järjesti maakuntaillan Lapin Urheiluopistolla torstaina 20.5.2010. Illan aikana käytiin läpi Lapin alueen tilannetta ja kuulumisia. Illan avasi Lapin Lentopallon puolesta puheenjohtaja Risto Kuoksa. Risto kertoili viimeisimpiä kuulumisia maakunnan alueelta. Erityisesti mieltä nostattivat samana viikonloppuna saavutetut kolme junioreiden SM-kultaa. Samaten lajin virkistyminen esimerkiksi Sodankylässä on hyvä uutinen. Ari Paloniemi toi lentopalloliiton puolesta näkemyksiä, periaatteessa kahdessakin roolissa, eli liiton kenttäpäällikkönä ja Lapin alueen lentiskehittäjänä. Ari kertoili meneillään olevista valmentajakoulutuksista, nuorten SM- ja alueellisista sarjoista, erilaisista seurojen kehittämispalveluista ja muusta ajankohtaisesta. Suvi Hämäläinen Lapin Liikunnasta esittäytyi ja kävi läpi myös Lapin Liikunnan palvelutarjontaa. Vaihtoehtoja löytyy esimerkiksi seuratoimintakoulutukseen. Erkki Kuoksa Napapiirin Palloketuista kertasi keväällä läpikäydyn koululentiskampanjan kulkua, tuloksia ja johtopäätöksiä jatkon suhteen. Kovan projektin aikana tavoitettiin iso määrä alakoululaisia. Kampanja poiki myös seuroihin junioreita tutustumaan toimintaan kevätkauden ajaksi. Illan aikana käytiin vilkasta keskustelua mm. nuorten sarjajärjestelyistä ja turnausten järjestelyjen tasosta eri sarjoissa. Ari sai varmasti terveisiä eteenpäin vietäväksi monellekin suunnalle. Sanansaattajana toimii myös Erkki Kuoksa, joka on valittu liiton nuorisojaoksen jäseneksi. Tilaisuuteen osallistui toistakymmentä henkilöä, esiintyjien lisäksi rovaniemeläisistä lentopalloseuroista. |