OlsHe - WoVo2 15.1.2012 Pelin kulku

Peli alkoi klo 13.

Ensimmäinen erä WoVolle selvästi 25-15. Toisen vei Olshe 25-17. Hetki pelattu ja tikit tasan.

Tässä pelissä hurotellaan näköjään vuoristorataa ihan reippaasti. Kolmannen erän pisteet WoVolle 25-13!

Loppuihan se vuoristorata. WoVo voitti neljännen erän 25-15, ja siten koko pelin 3-1.

Kommentteja pelin kulusta

WoVon penkillä oltiin tietenkin syystä tyytyväisiä pelin kulkuun. Varsinkin hyökkäyspeli on monipuolistunut. Kiviniemen Veera passarina pyöritti keskeltä niin etu- kuin takapateriakin, ja sekaan vielä siirtoja.

Keskellä pelanneet Hautaniemen sisarukset saivat nautiskella pisteitä monipuolisesta tarjonnasta. Vastustajan torjunta ei päässyt missään vaiheessa kiinni nopeaan peliin.

Keskipelin onnistuminen perustui tietenkin vahvaan hihapelaamiseen, jonka seurauksena passari pääsi peliä pyörittämään. Laiturit saivatkin sitten palkinnon siinä muodossa, että pääsivät paljolti hyökkäämään yhtä tai "puoltatoista" torjujaa vastaan.

Onnistuminen oli siis koko seitsikon pelin tulosta. Hyvä lisä on vielä se, että kentällä B-tytöt saivat paljon peliaikaa, ja pohjaa ikäluokkansa SM-sarjaa varten.

Malla, Laura, Krista ja Veera K. lähtevät ensi viikonloppuna Vantaalle B-tyttöjen aluejoukkueiden mukana. 2-sarjassa onkin tovin aikaa taukoa. Seuraava peli on vasta helmikuun puolivälin jälkeen.