Onneksi olkoon WoVolaiset!
Näin on saatu pitkä ja pimeä talvi kahlattua läpi. Ja nimenomaan kahlattua, näyttää tuo lumimäärä edelleen olevan kasvamaan päin.
Ensimmäiseksi haluan omasta puolestani kiittää kaikkia teitä seuratyöntekijöitä. Olette pyyteettömällä työllänne mahdollistaneet tyttöjen mahdollisuuden harrastaa hienoa lajia ja osallistua kilpailutoimintaan. Tästä meidän on hyvä jatkaa eteenpäin. KIITOS!
Urheilullisesti seuralla menee kovaa. Kaikki juniorijoukkueet ovat kehittyneet huimasti talven aikana. Menestystä on kevään myötä tullut laajalla rintamalla ja vaikka ihan kaikkia tavoitteita ei olekaan saavutettu, on kuitenkin kehitytty itse lentopallon pelaajina. Ja se on mielestäni tärkein asia urheilijalle.
Toinen tärkeä asia, jonka olen myös todennut, on osata nauttia tekemisestä. Harjoitukset voivat joskus tuntua "pakkopullalta" mutta itse peleissä olen nähnyt vain iloisia ja innostuneita kasvoja. Jatketaan samaan malliin.
Seurallamme on vielä kauden kohokohta edessä - SM finaalit. A- ja C-tytöt pelaavat huhtikuun lopulla Suomen mestaruudesta!
Minä ainakaan en uskalla tämän kokoiselta seuralta enempää vaatia. Pidetään kuitenkin jalat maassa eikä tavoitella enempää kuin kahta mitallia :D.
Olen seuraillut julkista keskustelua, lähinnä lentopalloilupalstoilla, sarja systeemeistä ja seurojen tavoitteista. Meidän edustusjoukkueemme teki upean kauden. Tavoite - liigakarsinta - toteutui ja niissä peleissä päästiin toteamaan taso, jossa tällä hetkellä ollaan.
Peli peliltä pääsimme lähemmäksi vastustajaa. Onko siis väite, että I-sarjan taso on liian kaukana liiga-tasosta, totta? Kieltämättä siltä näyttää. Meidäkin tytöille muutama kova peli lisää- ja mitä olisi tullut? Valmentaja Rautiota lainatakseni "nämä ovat pelejä, joissa nuoret kehittyvät".
Pitäisikö siis sarjasysteemiä muuttaa, jotta kovempia pelejä tulisi enemmän? Mielestäni kyllä. Suunnitelmiakin siihen jo on mutta asiaa tuntemattomana en uskalla niitä selvittää enempää.
Eräs asia minua kuitenkin ihan kismittää näissä keskusteluissa. "Seura ei satsaa täysillä menestykseen, koska ei ole hankkinut ulkomaalaisvahvistuksia"! Eikö meillä ole jo tarpeeksi esimerkkejä "rahan tuhlauksesta" ulkomaalaisiin? En onneksi ole asiantuntija tässä(kään) asiassa mutta mielestäni valmennuksen tasoon ja omien pelaajien sitouttamiseen panostamalla saadaan parempi lopputulos.
Tämä tie vaatii tietenkin aikaa ja rahaakin mutta on seuran kannalta varmempi väylä menestykseen. Jos seura tekee kaikkensa omien pelaajien eteen ja menestystä ei silti tule, niin ei tule.
Onko tilapäisellä ulkomaanavulla hankittu menestys sen arvoista? Näitä apuja pitää olla
jatkuvasti ja sekö on "täysillä satsaamista" ? Meillä on Suomessa tietotaitoa kehittää omistakin pelaajista huippuja. Käytetään se raha ennemmin heihin.
Nyt pitää lopettaa, ennenkuin sanon pahasti. Oikein hauskaa pääsiäistä kaikille. Nauttikaa talven riemuista vielä, kun niitä on. Ladatkaa akkuja kevään viimeisiin koitoksiin ja bongailkaa lisää trulleja. (vrt. Wovo:n etusivu).
Jukka