Onnittelut Woman Volley

Vietämme kuluvana vuonna seuran perustamisen 20- vuotis juhlavuotta. Johtokunta päätti juhlistaa tapausta jäjestämällä juhlatilaisuuden edustusjoukkueen syyskauden viimeisen kotipelin yhteyteen. Samalla pidämme myös seuran pikkujoulun. Tilaisuudesta tulee varmasti mieliinpainuva tapahtuma. Edustusjoukkueemme on luvannut kaikille ilmaisen sisäänpääsyn peliin ja juhlaan. Seuran juniorit ja taustahenkilöt varmasti kansoittavat lehterit. Toivottavasti tapahtumaan tulee myös muun yleisön ryntäys.  Onhan seuramme melkoisen tunnettu ja menestenyt valtakunnallisestikin.

Tällainen tilaisuus on myös oiva tilaisuus seurahengen kohottamiseen ja parantamiseen. En väitä, että meillä olisi hengen suhteen isoa ongelmaa, mutta aina on parannettavaa ja kehitettävää. Uusien henkilöiden tutustuttaminen "seurajyriin" ei tapahdu itsestään. Kun on  tavannut ihmisen, häneen kontaktin ottaminen myöhemmin on huomattavasti helpompaa. Kaikki kynnykset madaltuvat ja väärinymmärrysten määrä vähenee. "Sieltä seurahenki ammentaa kuin itsestään ilmaa keuhkoihinsa ja kohenee kuin itsestään". Reippaina vain tekemään yhteisen hyvän eteen.

Itse olen tilaisuuden aikana järjestämässä Maailman Cupin kisaa Rukalla, joten en valitettavasti pääse paikalle.  Meillä on kuitenkin seurassa päteviä tuuraajia.

Viettäkäämme seuramme arvoinen juhla ja antoisa pikkujoulu!

 

- Jukka -