Tervehdys lentopalloväki

Tervehdys lentopalloväki !

Aurinko paistaa jo korkealta ja tunnelmatkin WoVo:n riveissä ovat - ainakin yhtä korkealla. Tulen juuri tilaisuudesta, jossa varmistui I-sarjan lohkovoitto. Tilaisuus oli tietenkin WoVo-Laihia peli ja 3-0 voitolla tyttömme varmistivat suvereenisti lohkonsa voiton. Tämä lohkovoitto tietää joukkueellemme suoraa välieräpaikkaa. Tilanne on myös siinä mielessä hyvä, että päästyämme (muuta ei voi uskoa) I-sarjan finaaliin, saamme sen kotiotteluksi. Näin siksi, että toisen lohkon voittajalla on jo tappio alla ja heidän eräsuhteensa on heikompi kuin meidän ja runkosarjassa parhaiten menestynyt saa kotipelin.

Pelin jälkeen pidettiin palaveri joukkueen, valmentajien ja seurajohdon kesken. Joukkueesta huokui tyytyväisyys ensimmäisen tavoitteen saavuttamisesta. Pasi kysyi tytöiltä, olisiko meillä tarvetta tarkentaa tavoitetta, joka syksyllä asetettiin? Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä ja yksimielisesti - LIIGANOUSU!

Siinä meille seuran vetäjille haastetta. Oma kantani asiaan on, ettemme me seurana voi tyrmätä loistavan kauden pelanneiden tyttöjen tavoitetta. Asiaa on pohjustettu sen verran, että valmentajat ovat näyttäneet vihreää valoa jatkon suhteen. Palaverissa myös pelaajille annettiin "pähkinä purtavaksi" tulevaisuuden suhteen; mitä he odottavat ja ovat valmiita satsaamaan. Seuran on tarkoitus "mennä omilla niin pitkälle kuin rahkeet riittää" eli emme missään nimessä osta ulkopuolelta joukkuetta meille pelaamaan. Selvää on se, että seuran on kehitettävä organisaatio, joka keskittyy vain edustusjoukkueen toimintaan.

MUTTA - emme saa, missään nimessä, unohtaa junioritoimintaa. Sieltä meidän on ammennettava seuralle jatkuvuutta ja uusi pelaajia ja harrastajia. Mielestäni on lyhytnäköistä keskittyä vain "lippulaivan" ohjaamiseen ja unohtaa taustat. Niinpä on myös muiden, kuin edustusjoukkueen, tueksi löydettävä osaavia ja innokkaita vetäjiä ja toimijoita, jotka pitävät seuran perusidean kunnossa. Vanhemmat – tulkaa vain mukaan lastenne harrastukseen. Se, jos mikä, on laatuaikaa jälkikasvun parissa.

Olin eilen (la) seuraamassa D-tyttöjen otteluita Ylikylän koululla. Se oli lentopallon riemua se. Jännitystä ja onnistumisia mutta ei mutruhuulia vaikka ei onnistuttukaan. Siellä oli myös vanhempia ja uskokaa tai älkää mutta ne vasta innostuivatkin tyttöjen suorituksista. He elivät pelissä mukana! Mahtavaa.

Myös B-tyttöjen turnaus on - haastattelemieni ihmisten mukaan sujunut positiivisissa merkeissä. Vaikka on vastustanut, ei ole pelihuumori kadonnut ja tulosta alkaa tulla. Erityiskiitos uhrautuneille matkan vetäjille.

Mitä kaikkea kevät vielä tuokaan tullessaan? On A-,B-,C-,D-tyttöjen turnauksia!!!?

Vielä yksi asia. Valmentajakoulutusta on tarkoitus järjestää toukokuulla Rovaniemellä. I-tasosta olen laittanut viestiä liittoon mutta vastausta en ole vielä saanut. Muutamia henkilöitä olen kurssille kysynyt ja kaikki ovat olleet myönteisiä asian suhteen. Rohkeasti vain yhteyttä, jos on asiaan kiinnostusta. Meitä kaikkia tarvitaan.