Tervehdys urheileva Lapin kansa

Aurinko paistaa jo korkealta ja luo valoaan ja lämpöäänkin kevätpakkaseen. Me WoVo-laiset olemme saaneet paistatella menestyksen huumassa koko talven. Meidän edustusjoukkueen ja juniorilentopallon menestys on ollut ”huumaavaa” seurattavaa. Toivotaan vain jatkoa ja palkkiota aherruksellemme.

Mitä eroa on edustus- ja juniorilentopallon välillä? Niinpä. Tällä hetkellä meillä WoVo:ssa ei mitään. Edustusjoukkueemme on vahvasti juniori pitoinen (jos arvon neidit juniori-nimityksen sallivat). Heistä suurin osa pelaa myös A-tytöissä ja osa on edustuskelpoisia vielä B-tytöissäkin. Tämä osoittaa mielestäni seuran juniorityön vahvuuden ja jatkuvuuden. Seura on pystynyt tuottamaan edustuskelpoisia pelaajia vaikka joitakin pelaajia, ymmärrettävistä syistä, on siirtynyt ”vanhetessaan” toisille paikkakunnille pelaamaan. Olen ehdottomasti WoVo:ssa vallitsevan suuntauksen kannalla, eli kannustetaan ja valmennetaan omia junioreita yhä kovemmalle ja korkeammalle tasolle harrastuksessaan.

Kaikista ei tarvitse tulla huippupelaajia ja –osaajia. Tarvitaan myös pelaajamassaa, joka on riittävän innostunutta ja sitoutunutta, jotta voidaan harjoitella joukkueina. Nuori Suomi- ajatus on ihan hyvä tiettyyn ikään/kehitysvaiheeseen saakka. Näin saadaan innostus säilymään, kun kaikki pääsevät pelaamaan.

MUTTA raja pitää olla veteen piirretty. Jos jollakulla on edellytyksiä ja haluja pelata ja harjoitella kovempaa kuin ikätoverit, hänelle on annettava mahdollisuus kokeilla. Ei ole keneltäkään pois käydä isompien/vanhempien harjoituksissa ”haistelemassa” ilmapiiriä. Jos ei pärjää- mitä sitten? Onhan ”vanha” joukkue edelleen olemassa. Asiaan sisältyy myös kasvatuksellinen elementti. Isompien treeneissä ja jopa peleissä mukana ollut on omalle ”vanhalle” joukkueelle esikuva, jota seurataan. (Tämä on tosi, olen vierestä seurannut asiaa). Myös tähän rooliin on osattava sopeutua. Niinpä kehoitankin pelaajaa, jolla on halu kokeilla kovempaa treeniä, ottamaan rohkeasti yhteyttä oman ja ”tavoitejoukkueen” valmentajaan asian sopimiseksi.

Tämä ”systeemi” luo tietenkin omat paineensa seuraihmisille ymmärtää asia. Ns. vanhakantainen ajattelu, jossa tietynikäiset treenasivat ja pelasivat aina samassa joukkueessa aikuisiksi asti, pitää siirtää ajatuksissa taka-alalle. Jos ylemmällä tasolla harjoitteleva ja pelaava tulee omanikäiseen joukkueeseen pelaamaan, on vain asenne kysymys, onnistuuko se. Siis niin pelaajilla kuin valmentajillakin.

Näin lopuksi: ”Mikäs on meidän lentopalloihmisten ollessa, kun kovat ratkaisupelit edessä ovat edessä ja usealla rintamalla taistellaan jopa mitaleista.”

Jukka Tahkola

Puheenjohtaja