Tervehdys WoVolaiset

Terve taas lentopalloihmiset

Laitan tässä vähän viestiä alkutalven "ratoksi". Kausi on lähtenyt loistavasti käyntiin. Kilpaurheilusaralla on tullut menestystä laajalla rintamalla ja harjoitusringit toimivat tietojeni mukaan moitteettomasti. Tosi hiljaista on ollut palautteen osalta, onko kaikki niin hyvin vai onko tyyntä myrskyn edellä?

Omaakin kuntoa on ehtinyt hoitamaan tosin hiihtämällä. (Työkaverini, ei niin innokas hiihtomies totesi: "Hiihto ei ole mitään urheilua varsinkaan sinun (siis minun)harrastamana. Se on lähinnä elintoimintoja ylläpitävää toimintaa"). Liikuntaa kuitenkin.

Meidän seuran kilpaurheilu on kallista ja aikaa vievää työtä. Pelimatkat ovat pitkiä ja kustannuksia tulee. Siitä huolimatta olen ehdottomasti sitä mieltä, että sarjoihin ja kilpailuun tulee osallistua. Pelit ja pelimatkat ovat pelaajille "suola" jonka eteen he harrastavat ja treenaavat. On todella mukavaa ja antoisaa seurata tyytyväisiä ja innostuneita nuoria, kun he saavat osallistua ja kokeilla rajojaan. Se palkitsee. Näin ollen olen huolestunut siitä, ettei nuorten pelimatkoille ole lähdössä vanhempia seuraamaan nuortensa harrastamista. Mikä on tärkeämpää tekmistä kuin oman lapsen kanssa eläminen? Edes kerran kaudessa? Tämä vuodatus siksi, että pelimatkoilla ovat aktiivisesti yhdet ja samat henkilöt viikosta toiseen. Emmekö me vanhemmat suo heille yhtään "hengähdystaukoa"? Ja saa sinne pelimatkalle lähteä vaikka valmentajia ja huoltajia olisikin tarpeeksi.
Lapselle on tärkeää, että heidän tekemisensä kiinnostaa vanhempaa. Mukaan vaan rohkeasti. Kokemuksesta tiedän, että pelimatkat voivat olla raskaitakin mutta vastapainoksi sieltä(kin) saa elämyksiä.

Seura järjesti ke 11.11 seuraillan, jonne oli saapunut vieraaksi Ari Paloniemi lentopalloliitosta. Hän oli laittanut seuran toimijoille etukäteiskyselyn, jota sitten käytiin porukalla läpi. Valitettavan vähän oli porukkaa vaivautunut paikalle. Se ei kuitenkaan illan antia latistanut. Ari keräsi koonnin illan keskusteluista ja se on hyvä työkalu ainakin johtokunnalle tulevaisuutta ajatellen. Kiitokset vielä kerran Arille.

Tuossa kyselyssä, jonka Ari piti, nousi esille asia, johon johtokunta päätti tarttua heti. Seuratyytyväisyys. Pohdiskelimme, onko meidän seurassa kaikki hyvin tai onko mikään hyvin? Me emme itseasiassa tiedä.

Alkusyksyllä tuli palautetta (negatiivista, myös paikallaan), mutta vain muutamalta henkilöltä ja meillä on harrastajia pitkälti toistasataa. Onko hiljaisuus tyytyväisyyden merkki? Sen selvittämiseksi johtokunta päätti kokouksessaan tehdä seuraväelle tyytyväisyyskyselyn. Se tulee jakoon vuodenvaihteen jälkeen ja toivon ja uskon, että saamme vastauksien kautta lisää työkaluja seuran kehittämiseen. Teille, seuraihmiset, esitän toivomuksen, että vastaisitte kyselyyn mahdollisimman aktiivisesti. Tulosta käytetään meidän kaikkien hyödyksi.

Seuran varainhankinta vaatii edelleen panostamista. Tämä varojen kuluminen on suoraa seurausta menestymisestä. On siis ihmeellinen asia, että kun menestytään, se lisää kustannuksia. Jos ei menestytä, vaaditaan satsauksia, että menestytään ja sekin lisää kustannuksia. On todella hieno asia, että menestytään. Se luo seuralle uskottavuutta ja kohottaa sen imagoa. Etelässä kiiteltiin seuramme menestymistä, ei vain edustuksen osalta, vaan myös muiden joukkueiden osalta. Semmoisia puheita oli mukava kuunnella, lähtekää mukaan!

Varainhankinnan tiimoilta seura järjestää arpajaiset ensivuoden puolella. Lisäksi on talkoita tiedossa ja niiden tekemiseen tarvitaan ahkeria tekijöitä. Joukolla mukaan ahertamaan yhteisen seuran eteen.

Lähden nyt viikoksi "Rukalle ruskettumaan", siellä kun on ne Nordic Opening-kisat 27.-29.11, ja olen sotkeutunut niiden järjestelyihin. Jos ei ole kummempaa tekemistä, tulkaa käymään kisoissa. Sen jälkeen taas "TÄYSILLÄ WOVON KIMPPUUN".


Jukka Tahkola