Kiwit Kempeleessä 25.1.

Lähdimme Annen seitsemän paikkaisella autolla klo.7.00 Shellin pihalta. Hilma ja Petra menivät koiraosastolle purevaa pakkasta pakoon, kun taas Helmi ja Saana istahtivat laukkujen kanssa urhollisesti edemmäs. Nukuimme tärkeitä kauneusuniamme aina auringonnousuun saakka. Pysähdyimme 4 Parkissa, mutta koska nimi on tylsä, kutsumme sitä nyt Leikkiparkiksi. Saimme Leikkiparkin pihasta meille tarkoitetun koiraparkkipaikan. Juuri kääntyessämme Leikkiparkin pihaan, esitimme vielä suositun ankka näytelmän takana tuleville Mangoille, jotka katsoivat sitä ihmeissään Empun auton ikkunasta. Matkamme jatkui tunnelmallisena määränpäätä kohti. Vilkutimme vielä haikeasti Mangoille, jotka kääntyivät risteyksestä eri suuntaan. Vihdoin olimme perillä. Teimme ulkona pienen happihyppelyn ennen pelien aloittamista. Valitettavasti tuttu Mount Everest jäi tällä kertaa vaille valloitustaan. Liikuntahallissa meidät otettiin vastaan asiallisesti (riemunkiljahdusten ja hurjien aploodien saattelemina) ja pääsimme aloittamaan pelit. Ensimmäinen peli oli tiukka ja lopulta se kääntyi Kempeleen voitoksi. Ensimmäisen pelin jälkeen menimme jännittyneinä syömään sillä ruokana oli KINKKUKIUSAUSTA! Ja me kaikkihan tiedämme, että Kempele on tunnettu myös meidän myrkyttämisestä mutta tällä kertaa onneksi urholliset valmentajamme ja huoltajamme testasivat ruuan ja se oli syömäkelpoista. Toinen peli oli edellistäkin tiukempi ja päättyi tasapeliin. Siinä pelissä meidän joukkue ja PaKa teimme mahtavia suorituksia. Kolmas peli oli hankala niin meille kuin vastustajillekin sillä se peli oli täynnä kovaa iskua ja hienoja nostoja molemmin puolin. Vastustajat kuitenkin voittivat. Ennen viimeistä peliä Saana opetti meille hengitysharjoituksia ja kohtasi banaanikärpäsen kiljun huudastusten kera. Viimeinen peli oli mahtava ja päättyikin tasapeliin. Se peli oli täynnä torjuntaa ja mahtavia palloja! Sitten suihkun kautta kotia kohti. Pysähdyimme Kärkkäisellä, jossa kävimme ostoksilla ja meitä ei kunnioitettu Hesburgerissa. He pidättelivät meitä ja unohtivat tilauksemme ja sen lisäksi vielä erittäin tärkeän valkosipulidipin. Matka jatkui onnellisesti, turnauksesta ylpeänä kotiin.
Ps. Koko matkan Ropsilaiset seurasivat meitä ja näimme heidät jokaisella pysähdyksellä! Oikein paparazzilauma!!!